Puuh. Eilen oli todella heikko olo. Fyysinen pahoinvointi ja yksinäisyys, johtivat tietysti myös henkiseen huonoon oloon. Soitin sille ainoalle ihmiselle, jolle tunnen voivani soittaa sellaisina hetkinä. Entinen poikaystäväni, nykyään myös paras ystäväni tulikin seurakseni. Hänellä on aina ollut minuun suuri vaikutus. Ja se on harvinaista. Kaikki huoleni, paha olotilani ja muu paska tuntui heti kutistuvan pienemmäksi. Hän ei voinut viipyä kauaa, hän on tätä kirjoittaessani vielä töissä. Joka tapauksessa nukuin yöni hyvin, se on suurelta osin hänen ansiotaan.

Veljeni aloitti tänään opiskelun uudessa opinahjossaan. Toivottavasti on ollut mieleinen paikka, kolmen vuoden työttömyys on ollut rankkaa. Äitinikin on tehnyt eräänlaisen harppauksen parempaan. Suostui viimein menemään lääkäriin. En tiedä mistä vaivasta, niitä kun tuntuu olevan jokaiselle hänen kehonsa solulle. Odottelen soittoa sieltä päin, ehkä sitten olen viisaampi.

Ainiin, vielä yksi kiittämisen arvoinen huomio koskien parasta ystävääni. Kattorempan lomassa hän oli poiminut minulle merenrannalta pussillisen pieniä kiviä. Ne ovat riimujani varten. Kelpuutin niistä kymmenen, kuusitoista vielä etsittävänä.

Taidan mennä keittämään vettä teetä varten. Pitkästä aikaa tänne länsirannikolle on suotu sateisen viileä päivä, joten sitä ei sovi - ainakaan kokonaan - hukata koneen ääressä istuskeluun.
Tunnen olevani energinen nyt ja se taas tarkoittaa, että sormenpääni pistelevät innosta päästä keskeneräisen maalaukseni kimppuun.
Teeni voisin nauttia sir Oscar Wilden ja Telenyn seurassa.

Ehkäpä ilalla lisää.
Soimassa: The Smiths - There's a light that never goes out