Puuh. Eilen oli todella heikko olo. Fyysinen pahoinvointi ja
yksinäisyys, johtivat tietysti myös henkiseen huonoon oloon. Soitin
sille ainoalle ihmiselle, jolle tunnen voivani soittaa sellaisina
hetkinä. Entinen poikaystäväni, nykyään myös paras ystäväni tulikin
seurakseni. Hänellä on aina ollut minuun suuri vaikutus. Ja se on
harvinaista. Kaikki huoleni, paha olotilani ja muu paska tuntui heti
kutistuvan pienemmäksi. Hän ei voinut viipyä kauaa, hän on tätä
kirjoittaessani vielä töissä. Joka tapauksessa nukuin yöni hyvin, se on
suurelta osin hänen ansiotaan.
Veljeni aloitti tänään opiskelun uudessa opinahjossaan. Toivottavasti
on ollut mieleinen paikka, kolmen vuoden työttömyys on ollut rankkaa.
Äitinikin on tehnyt eräänlaisen harppauksen parempaan. Suostui viimein
menemään lääkäriin. En tiedä mistä vaivasta, niitä kun tuntuu olevan
jokaiselle hänen kehonsa solulle. Odottelen soittoa sieltä päin, ehkä
sitten olen viisaampi.
Ainiin, vielä yksi kiittämisen
arvoinen huomio koskien parasta ystävääni. Kattorempan lomassa hän oli
poiminut minulle merenrannalta pussillisen pieniä kiviä. Ne ovat
riimujani varten. Kelpuutin niistä kymmenen, kuusitoista vielä
etsittävänä.
Taidan mennä keittämään vettä teetä varten.
Pitkästä aikaa tänne länsirannikolle on suotu sateisen viileä päivä,
joten sitä ei sovi - ainakaan kokonaan - hukata koneen ääressä
istuskeluun.
Tunnen olevani energinen nyt ja se taas tarkoittaa,
että sormenpääni pistelevät innosta päästä keskeneräisen maalaukseni
kimppuun.
Teeni voisin nauttia sir Oscar Wilden ja Telenyn seurassa.
Ehkäpä ilalla lisää.
Soimassa: The Smiths - There's a light that never goes out
keskiviikko, 9. elokuu 2006
Kommentit