YouTube:ssa oli videonpätkä aasialaisesta tytöstä, joka oli ottanut itsestään valokuvan joka päivä kolmen vuoden ajan. Näistä valokuvista koostuva videopätkä oli itseasiassa pelottavampi kuin oletin. Minut se ainakin pysäytti. Kuinka vähän ihminen muuttuu kolmen vuoden aikana? Paljon. Vaikka itse videolla tyttö näyttää ulkoisesti hyvin samanlaiselta joka otoksessa, hidastetusti katsottuna kaikki on erilaista. Silmien pilke vaihtelee, nopeasti katsottuna ilmeettömät kasvot näyttävätkin toisissa kuvissa hehkuvan, kun toisissa taas tyttö näyttää jopa masentuneelta.

Minua puistattaa miettiä, kuinka kova shokki seuraisikaan, jos ottaisin itsestäni samanlaisen kollaasin.
Kun nyt mietin elämääni kolme vuotta taaksepäin, tuntuu ettei mikään olisi voinut muuttua enempää.
Ystävä- ja tuttavapiirini on milloin supistunut, milloin laajentunut (enimmäkseen supistunut), olen kamppaillut mitä erilaisempien, alati muuttuvien arkihuolien kanssa ja tuon kaiken keskellä yrittänyt sekä etsiä että pitää kiinni itsestäni.

On vaikea sanoa missä kohtaa itsensä voi löytää. Ihminen muuttuu koko ajan. Oppii ja unohtaa, ottaa ja antaa. Olen ehkä oppinut itsekkääksi moneltakin taholta katsottuna, mutta niin avuton kuin se päämärää saattaakin olla, kaikki itsekkäät ponnisteluni olen tehnyt saavuttaakseni itseni.
Minulta puuttuu sanastoa tähän itsetyhjennykseen, mutta yritän silti.
Niin kuin jo sanottu minulle on ehtinyt sattua ja tapahtua menneen kolmen vuoden aikana. Ikäväkseni on myönnettävä että suuri osa tapahtumista on vienyt minulta jotain. Olen menettänyt paljon, enkä tiedä tiedä onko se katkeruutta, vaiko vain katkera totuus, mutta minusta tuntuu kuin en olisi saanut mitään takaisin. Minut on imetty kuiviin.
Jotkin asiat on opittava pitämään itsellään, se on vain tervettä itsesuojeluvaistoa, jonka oppii usein kantapään kautta. En tällä tarkoita olevani sulkeutunut - päin vastoin. En vain paljasta itsestäni enempää kuin katson tarpeelliseksi, sillä loppu tulee esille sitten kun sille on 'käyttöä'.

Minua hymyilyttää huomata, kuinka kaikki muuttuu. Se ei vaivaa enää niin paljon kuin vähän nuorempana. Nykyään hyväksyn sen, joskaan en alistu sille.
Täytyy virittäytyä syksyyn, silloin olen 'itseimmilläni'.