YouTube:ssa oli videonpätkä aasialaisesta tytöstä, joka oli ottanut
itsestään valokuvan joka päivä kolmen vuoden ajan. Näistä valokuvista
koostuva videopätkä oli itseasiassa pelottavampi kuin oletin. Minut se
ainakin pysäytti. Kuinka vähän ihminen muuttuu kolmen vuoden aikana?
Paljon. Vaikka itse videolla tyttö näyttää ulkoisesti hyvin
samanlaiselta joka otoksessa, hidastetusti katsottuna kaikki on
erilaista. Silmien pilke vaihtelee, nopeasti katsottuna ilmeettömät
kasvot näyttävätkin toisissa kuvissa hehkuvan, kun toisissa taas tyttö
näyttää jopa masentuneelta.
Minua puistattaa miettiä, kuinka kova shokki seuraisikaan, jos ottaisin itsestäni samanlaisen kollaasin.
Kun nyt mietin elämääni kolme vuotta taaksepäin, tuntuu ettei mikään olisi voinut muuttua enempää.
Ystävä- ja tuttavapiirini on milloin supistunut, milloin laajentunut
(enimmäkseen supistunut), olen kamppaillut mitä erilaisempien, alati
muuttuvien arkihuolien kanssa ja tuon kaiken keskellä yrittänyt sekä
etsiä että pitää kiinni itsestäni.
On vaikea sanoa missä
kohtaa itsensä voi löytää. Ihminen muuttuu koko ajan. Oppii ja unohtaa,
ottaa ja antaa. Olen ehkä oppinut itsekkääksi moneltakin taholta
katsottuna, mutta niin avuton kuin se päämärää saattaakin olla, kaikki
itsekkäät ponnisteluni olen tehnyt saavuttaakseni itseni.
Minulta puuttuu sanastoa tähän itsetyhjennykseen, mutta yritän silti.
Niin kuin jo sanottu minulle on ehtinyt sattua ja tapahtua menneen
kolmen vuoden aikana. Ikäväkseni on myönnettävä että suuri osa
tapahtumista on vienyt minulta jotain. Olen menettänyt paljon, enkä
tiedä tiedä onko se katkeruutta, vaiko vain katkera totuus, mutta
minusta tuntuu kuin en olisi saanut mitään takaisin. Minut on imetty
kuiviin.
Jotkin asiat on opittava pitämään itsellään, se on vain
tervettä itsesuojeluvaistoa, jonka oppii usein kantapään kautta. En
tällä tarkoita olevani sulkeutunut - päin vastoin. En vain paljasta
itsestäni enempää kuin katson tarpeelliseksi, sillä loppu tulee esille
sitten kun sille on 'käyttöä'.
Minua hymyilyttää huomata,
kuinka kaikki muuttuu. Se ei vaivaa enää niin paljon kuin vähän
nuorempana. Nykyään hyväksyn sen, joskaan en alistu sille.
Täytyy virittäytyä syksyyn, silloin olen 'itseimmilläni'.
tiistai, 15. elokuu 2006
Kommentit